10 April 2016

Meikkiostoksia ja yllättävä Primer valinta


Viime aikoina on tullut tehtyä aika huolella meikkiostoksia. Niin verkkokaupoista kun perinteisestikin kaupassa käyden. Kiitos tästä kuuluu suurelta osin meikkivloggaajille. Heiltä saa mitä parhaimmat suositukset. Eipä tule osteltua huonoja tuotteita. Toki kaikki tuotteet eivät sovi kaikille. Kokeilemalla se selviää parhaiten.

Mainitsin täällä ostaneeni ihanan vaaleanpunaisen Essien kynsilakan - Romper Room. Samalla kertaa tuli tehtyä Anttilasta muitakin löytöjä. Tosin tuo Rimmel merkin puuteri - Transparent on jo vuosia vanha kestosuosikki. Edullinen sekä loistava tuote! Se oli oikeastaan pakko ostaa, koska edellisen kappaleen oli äitini onnistunut tiputtamaan ja hajottamaan pieniksi muruiksi kylpyhuoneessa kun olin vanhemmillani pääsiäisenä kylässä. Puuteri ei ollut enää pelastettavissa. Olen muuten kerran tiputtanut Rimmelin puuterin kotonakin lattialle. Silloin suurin osa puuterin muruista jäi koteloon sisään, joten sain sen vielä korjattua. Tuosta puuterin pelastuksesta eli korjauksesta tulossa vielä erikseen postausta.

Kierrellessä Anttilan kosmetiikkapuolella menin miesten hyllyn ohi.. Ja yhtäkkiä muistin ihanan meikkivloggaaja Nikkien suositteleman tuotteen, joka löytyy miesten osastolta. Kyseessä: Nivea Men After Shave Balm. Kuulostaa ehkä hullulta tämä ostos itselleni. Mutta jos seuraatte meikkiguruja, niin tiedätte että tämä on maailmalla tosi suosittu ja super hyvä meikinpohjustusvoide naisille - primerina nimittäin!

Untitled,Untitled, shopping, osotokset, meikki ostokset, makeup shopping, anttila, essie, kynsilakka, nail polish, romper room, pink, vaalean punainen, puuteri, rimmel, transparent, nivea, mens side, miesten osasto, kosmetiikka, cosmetic, makeup, meikit, beauty, kauneus, primer, meikinpohjustus, voide, balm, meikinpohjustusvoide, alusvoide, nivea men sensitive cooling after shave balm, nivea men, after shave balm, nivea men primer, kokemukset, arvio, experiment, mitä mieltä, what you think,

Epäilin aluksi miten miesten balsami, jota on tarkoitettu käytettävän parranajon jälkeen, toimii naisille. Olin myös varma että siinä on varmasti tosi miehinen tuoksu, että miten sitä edes kehtaisi käyttää vaikka muuten itse tuote toimisi. Huolet olivat kuitenkin turhia. Nivea Men Balsami on nykyään suosikki primerini. Olen käyttänyt sitä meikin alla lähes joka kerta! Uusi primer suosikkini voittaa mennen tullen kalliimmat primerit. Se jättää iholle sileän kosteutetun pinnan. Tuntuu lisäksi todella kevyeltä kasvoilla ja viilentää kivasti. Tuoksu on hieman miehinen ja Nivealle ominainen. Mutta se hälvenee kun levittää primerin päälle meikkivoiteen. Tuote on lisäksi tosi edullinen kokoonsa nähden. Ja se tulee hienossa lasisessa pullossa. Parhaassa tapauksessa samaa purkkia voi käyttää yhdessä miehen kanssa! Toinen omaan tarkoitukseensa ja toinen omaansa, heh :-D Onko tuote sinulle vielä tuttu? Aiotko kokeilla?


Nivea Men Cooling After Shave Balm- käyttö primerina


Huuhtelen kasvot ensin vedellä. Sitten laitan normaalin tapaan kosteusvoiteen ja silmänympärysvoiteen. Annan niiden imeytyä hetken. Seuraavaksi laitan kasvojen iholle Nivea Men After Shave Balsamia. Tuote muodostaa aika nopeasti kalvon iholle. Joten melkein heti primerin perään laitan meikkivoiteen joko sudilla tai beautyblenderillä. Nivea after shave balsamin ei kannata antaa imeytyä täysin ihoon ennen meikkivoiteen levittämistä. Parhaan tuloksen saa kun iho on vielä hieman kosteana. Se takaa että meikki kiinnittyy voiteeseen ja pysyy kasvoilla paremmin.

Untitled, shopping, osotokset, meikki ostokset, makeup shopping, anttila, essie, kynsilakka, nail polish, romper room, pink, vaalean punainen, puuteri, rimmel, transparent, nivea, mens side, miesten osasto, kosmetiikka, cosmetic, makeup, meikit, beauty, kauneus, primer, meikinpohjustus, voide, balm, meikinpohjustusvoide, alusvoide, nivea men sensitive cooling after shave balm, nivea men, after shave balm, nivea men primer, kokemukset, arvio, experiment, mitä mieltä, what you think,

Kaikki tuotteet löytyy ja ostettu Anttilasta. Kiinnostuneille vielä hintatiedot: Essie kynsilakka: 9,99€. Rimmel puuteri: 7,89€. Nivea Men Cooling After Shave Balm, 100ml: 7,99€.


// Makeup Shopping and a surprising choice of Primer


Recently, I have bought a lot of cosmetic products. One time, I bought three makeup products from Anttila. Nail polish from Essie and a powder from Rimmel. And surprisingly I purchase one product from men's side! It was Nivea Men After Shave Balm. Which is used as a primer! This product is a great base for make-up and really popular among women in the world! Thanks for lovely makeup vlogger Nikkie. Is the product familiar to you yet or have you tried it?



2 comments :

  1. Whooooot?! After shave primerina!? No mikäs siinä jos toimii :) Rupesin jo miettimään josko miehen kaapeista löytyisi tuo tuote, niin ottaisin ehdottomasti testiin, mutta eipä taida tuota kyllä olla.. Ehkäpä mies saa tuon jossain vaiheessa lahjaksi, jotta pääsen itsekin kokeilemaan :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, yllättävää mutta totta :-D Ja toimii vielä tosi hyvin!

      Delete