15 March 2015

Sunnuntain terveellinen välipala - Proteiiniletut ja Nutella

Sunday healthy snack - Protein pancakes and Nutella


nutella, välipala, snack, sunday, suklaa hasselpähkinä, levite, chocolate, hazelnut, spread, sunnuntai, healthy, terveellinen, mandariini, mandarin, pancakes, protein, protein pancakes, proteiini, proteiini letut,

Halusin välipalaksi tänään jotain nopeaa, helppoa ja hyvää. Jotein tein proteiinilettuja valmiista jauheesta (protein pancake mix), jonka olen joskus tilannut kotiini jostain fitness- nettikaupasta. Välillä teen prodeletut alusta ihan itsekin. Eli esimerkiksi sekoittamalla banaania/ rahkaa/ proteiinijauhetta. Ei sekään kyllä aikaa vievää ole. Mutta saimpahan tyhjennettyä tuota isoa jauhepurkkia kun valmistin vaihteeksi proteiiniletut siitä. Valmistaminen oli helppoa, laitat kippoon kaksi kauhallista (kauha purkin mukana) jauhetta ja lisäät sekaan pari desiä vettä. Sekoitat vain ja seos valmis paistettavaksi pannulla. Tuosta määrästä tuli yhteensä noin 6-8 lettua, riippuen minkä kokoisia niistä teet. 

Proteiinilettujen päälle laitoin levitteeksi Nutellaa eli suklaa- hasselpähkinälevitettä. Ostin tätä ensimmäisen kerran tällä viikolla vasta. En voi käsittää miksi en ole aikaisemmin ostanut. Niin hyvää ja terveellistäkin. Lisäksi laitoin lautaselle mandariini-siivuja. Maukas välipala kaiken kaikkiaan :-) 

protein mix, protein, proteiini, pannukakut, pancakes, proteiini letut, nutritech, protein pancake mix,

nutella, suklaa, hasselpähkinä, levite, suklaa hasselpähkinä levite, spread, hazelnut, chocolate


Okei oli herkkujakin ;-) Ja vielä ei-niin-terveellistä. Maraboun uutuus karkkipussi: Daim Mix 

marabou, uutuus, candy, nyhet, new, karkki, makeiset, suklaa, pussi, daim, daim mix, chocolate, suklaa, karkit,

Huomasin perjantaina kauppareissulla, samalla kun olin nutellaa ostamassa, tämän uuden Maraboun karkkipussin. Näytti niin herkulliselta sekoitukselta. Joten olihan se ostettava ja testattava. Täytyy sanoa ettei ollut huono sekoitus eikä siis ostoskaan :-D

marabou, uutuus, candy, nyhet, new, karkki, makeiset, suklaa, pussi, daim, daim mix, chocolate, suklaa,

Mukavaa ja makeaa sunnuntai-iltaa kaikille!


Translation: Today I made a snack of protein pancakes. I put the Nutella pancakes on top. Healthy and good. I also tested Marabou new candy: Daim Mix. Good mix of fruit candies and chocolate. Tasty Sunday evening everyone!

No comments :

Post a Comment